Ajan patinoima DBTL on mukava festarisimulaatio, joka ei kuitenkaan suppeahkon sisällönsä vuoksi kestä useampia pelikertoja. Peli on kuitenkin vielä nykyäänkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Arvostelu

Arvostusta pelikansan keskuudessa Pac Brothers-pelillä niittäneen Skitso Productionsin varhaisempaa tuotantoa oleva Down By The Laituri on pysytellyt yhtenä pelatuimmista suomipeleistä jo vuodesta 1997 lähtien. Saavutusta voi pitää varsin kunnioitettavana peliltä, jonka alkuperäinen tarkoitus oli vain mainostaa nimensä mukaisia pippaloita.

Pelin tavoitteena ei ole sen enempää tai vähempää kuin järjestää onnistuneet ja ennen kaikkea tuottoisat kaupunkifestivaalit.

Samppalinnaan vaiko Tinatuoppiin?

Nykyajan lapset voivat vain arvailla tämän laitteen käyttötarkoitusta.

Pelaaja toimii Turussa järjestettävien Down By The Laituri-festivaalien järjestäjänä, jonka toimenkuvaan näinä kaupallisuuden kulta-aikoina kuuluu luonnollisesti kassan täyttäminen riihikuivalla käteisellä. Tavoitteen saavuttamiseksi on tietysti pidettävä huolta siitä, että menot eivät ylitä tuloja, mikä ei enää olekaan niin pikkujuttu, sillä yllättävä sadekuuro tai Apulannan suosion äkillinen romahtaminen saattavatkin kääntää saldon nopeasti pakkasen puolelle. Onneksi asiansa osaava järjestäjä osaa varautua edellä mainittujenkin kaltaisiin ongelmiin jo etukäteen.

Järjestäjän tärkein tehtävä on tietysti esiintyjien palkkaaminen ja työtä on vieläpä helpotettu niin, että yllättäen kaikki pelin 51 Suomen kärkiesiintyjää ovat lupautuneet saapumaan Turkuun milloin ja mille 19:stä esiintymislavasta tahansa, kunhan vain yhdestä keikasta sovittu palkka maksetaan ajallaan. Näin ollen järjestäjän tehtäväksi jää vain yhtyeiden ja artistien sijoittaminen haluamaansa paikkaan ja ajankohtaan. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta miltä kuulostaisi seuraava yhdistelmä: Apulanta esiintymässä torstai-aamupäivänä kaatosateella kirkossa hulppeaan 90 mummonmarkan hintaan. Aivan, pelissä on otettava tarkkasti huomioon mille neljästä päivästä, mihin aikaan, minkälaiseen säähän ja mille esiintymislavalle mikäkin yhtye olisi syytä sijoittaa. Myöskään pääsylipun hinta ei saisi olla liian korkea, mutta ei toisaalta liian matalakaan. Peli sisältää kaksi eri vaikeustasoa, joista helpommalla kone näyttää heti punaista jos esitys tuottaa varmaa tappiota, joten ainakaan täydellisten ylilyöntien vaaraa ei helpolla tasolla pelaavilla ole. Urakkaa helpottavat myös monenlaiset vihkoset menoarvioista aina DBTL-partituuriin asti.

Kuka ihmeen Arja Koriseva?

Todellisuudessa pöytä olisi kymmenen kertaa enemmän papereiden peitossa.

Pelin artistit ja esiintymislavat ovat pelissä oikeilla nimillään. Niinpä Turkua huonosti tuntevilla saattaa olla vaikeuksia hahmottaa minkä tyylisestä menomestasta on milloinkin kyse, mutta onneksi jokaisesta paikasta on saatavilla lyhyt esittely, joka kertoo muun muassa kyseisen paikan aukioloajat, musiikkityylin sekä yleisövetoisuuden. Kaikki artistitkaan eivät välttämättä ole sieltä tutuimmasta päästä, joten myös heistä on olemassa pienimuotoiset esittelyt. Rahaa palaa, paitsi esiintyjiin, niin myös mainontaan ja parempiin esiintymislavoihin. Mainostaa voit televisiossa, radiossa, julistein ja lentolehtisin muistaen kuitenkin, että mikään ei ole ilmaista edes virtuaalimaailmassa.

Koko lystihän on siis tarkoitus rahoittaa pääasiassa lipputuloilla, mutta rahareikiä voi toki paikkailla myös hankkimalla varakkaita sponsoreita. Sopimukset solmitaan viime vuosituhannen malliin lankapuhelimitse ja neuvottelut eivät ole ”ota tai jätä”-tyyliä kummempia. Myöskin kunkin päivän sääennuste on tilattavissa puhelimen välityksellä.

Ja eikun rokkaamaan!

Toimiston vähimmäisvaatimukset täyttyvät tämän kuvan myötä.

Kun esiintyjälavat on viimein saatu täytettyä kutakuinkin laulutaitoisilla esiintyjillä ja rahoitusasiatkin ovat suurin piirtein kunnossa, niin onkin aika polkaista DBTL-festivaalit toden teolla käyntiin. Tässä vaiheessa ei enää ole mitään tehtävissä, vaan kone esittää graafisesti konsertti konsertilta paljonko tuli voittoa tai tappiota. Lopuksi näytetään vielä yhteenveto kaikista konserteista sekä tapahtuman lopullinen tilinpäätös, ja mikäli voittoa tuli riittävästi järjestäjän nimi tallenetaan eräänlaiselle Hall of Fame-listalle. Ja sitten vain uudestaan parempaa tulosta yrittämään, missä onkin pelin pahin kompastuskivi, sillä peli rupeaa jo toisella pelikerralla pahasti tympimään, eikä artistien sijoittaminen eri lavoille olekaan enää yhtä hauskaa kuin ensimmäisellä kerralla. Oikeastaan konserttien paljous kääntyykin itseään vastaan, sillä jatkuva hiirellä naksuttelu rupeaa pidemmän päälle ottamaan päähän.

Pelin grafiikat ovat selkeitä, osin hieman humoristisiakin, mitkä tavallaan kuvastavat ettei pelistä ole ollut tarkoituskaan tehdä kovin vakavahenkistä simulaatiota. Tätä teoriaa tukevat myös kaikki pelin kiintopisteestä, työhuoneesta, löytyvät pienet ja hauskat yksityiskohdat, kuten seinällä silmän ilona oleva Playboy-juliste tai koko kuvaruudun hämärtävä valokatkaisin. Tuoteselosteen mukaan jonkinmoiset äänetkin pitäisi löytyä, mutta ainakaan omat kaiuttimeni eivät suostuneet päästämään ulos pihaustakaan, joten musiikillisesti katsoen omat festarini jäivät ikään kuin puolitiehen. Peli pyörii vuosi vuodelta enemmmän ja enemmän historian havinoihin jäävässä DOS-tilassa, joka jälleen antoi ikävällä tavalla muistutuksen itsestään tilttaamalla koneen muutamaan otteeseen. Sitähän Windows ei ikimaailmassa tekisi.

Down By The Laituri tarjoaa varsin niukasti pelattavaa, mutta hieman peliä monipuolistamalla, syventämällä ja uusilla ominaisuuksilla varustamalla pelistä olisi saanut nykymittapuunkin mukaan vakavasti otettavan festarisimulaation. Valitettavasti tälläisenään peli jättää hieman väljähtäneen maun suuhun.

Lyhyesti

Ajan patinoima DBTL on mukava festarisimulaatio, joka ei kuitenkaan suppeahkon sisällönsä vuoksi kestä useampia pelikertoja. Peli on kuitenkin vielä nykyäänkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Arvosana

Arvosteluperusteet