Ice Lakes

Ice Lakes on nykyaikainen kalastuspeli, jota voi pelata useissa erilaisissa yksin- ja moninpelimuodoissa. Käytä pelin laajaa kustomoitavaa välinevalikoimaa ja opettele, miten vuodenaika, pohjan muodot, päivänaika ja sää vaikuttavat kalojen käyttäytymiseen.

Kalastuspaikkoja on 10, pienestä kaupunkilammesta isoon järveen. Harrastuksista jalointa voi harrastaa omassa yksinäisyydessään, yksittäisissä kisoissa tai turnauksissa. Moninpelikin löytyy, tällöin jäälle ryntää maksimissaan 32 ihmispelaajaa.

Kisoissa ei aina voita se, joka Bingo-tyyliin huutaa ”kahen kilo siika!” vaan voittovaatimukset vaihtelevat. Kuka saa eniten kaloja, kenellä on eniten eri kalalajeja, tai kuka saa isoimman ahvenen tai hauen...

Read More

Control

Control on suomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämä ja 505 Gamesin julkaisema kolmannen persoonan ammuntapeli. Peli julkaistiin 27. elokuuta 2019 Microsoft Windowsille, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Pelin Windows-versio on julkaistu yksinoikeudella Epic Gamesin Epic Games Store -kauppapaikassa. Pilvipohjainen Nintendo Switch -versio pelistä julkaistiin lokakuussa 2020.

Peli tunnettiin aiemmin projektinimellä P7. Peli on yliluonnollinen toimintaseikkailupeli, joka sijoittuu yhdysvaltalaisen Federal Bureau of Controlin virastotaloon. Remedyn viestintäjohtaja Thomas Puhan mukaan peli korostaa pelattavuutta ja pelaajan vaikutusmahdollisuuksia aiempia Remedyn pelejä enemmän.

Jesse Faden saapuu eriskummallisen Federal Bureau of Controlin The Oldest House -nimiseen päämajaan...

Read More

Crossing Guard Joe – Launch Trailer

submitted by /u/Masfo [link] [comments] Read More

Crossing Guard Joe on Steam

submitted by /u/fractilegames [link] [comments] Read More

Suomalainen Returnal rohmusi ehdokkuuksia brittien BAFTA-gaalassa

submitted by /u/fractilegames [link] [comments] Read More

Morjes! Julkaisin tuossa pari viikkoa sitten ensimmäisen Devlog-jakson Suomen ja Venäjän raja-alueelle sijoittuvasta hardcore selviytymispelistä. Olen kehittänyt peliä täysin omatoimisesti viimeiset kaksi vuotta ja olisi mukava kuulla mielipiteitä peli-ideasta ja mietteitä tuosta Devlog-jaksosta.

submitted by /u/roadtovostok [link] [comments] Read More

Pikku traileria päälle. The Finnish War (linkki kommenteissa!)

submitted by /u/AcroGames [link] [comments] Read More

In Theory… Game Over

submitted by /u/Masfo [link] [comments]Read More

The Finnish War RTS löytyy itch.iosta nyt! (Linkit kommenteissa!)

submitted by /u/AcroGames [link] [comments] Read More

Probably Tuesday Founders Edition on 22.2.22

submitted by /u/fractilegames [link] [comments] Read More

Rallygator on Steam

submitted by /u/fractilegames [link] [comments] Read More

Pako 3 – Getaway Update 2022

submitted by /u/fractilegames [link] [comments] Read More

Guntech 2 julkaistu nyt myös Steamissa!

submitted by /u/JaniUtopos [link] [comments]Read More

C.L.A.Y. The Moving City, A Narrative Artbook

submitted by /u/fractilegames [link] [comments] Read More

JANITOR BLEEDS Release Trailer

submitted by /u/fractilegames [link] [comments] Read More